Archive for October, 2014


NSKK Ry Facebookissa

October 18, 2014 kategoriasta Uutiset

NSKK Ry on avannut oman Facebook tilin. Sinne päivitetään seuran omien nettisivujen ohessa tuoreimmat uutiset, reissuraportit ja tuleva toiminta. Linkin sivuille löydät sivujen alareunassa olevasta linkkivalikosta sekä tästä

–> https://www.facebook.com/pages/Nakkilan-seudun-koskikalastajat-ry/791919617524912

Jo perinteiseksi muodostunut NSKK:n syysreissu Kymijoelle toteutettiin viime viikonloppuna. Porukka oli lopulta kutistunut yhdeksään henkilöön. Muut retken isähahmoa ja kiistatonta johtajaa lukuunottamatta olivat liikkeellä perhovälinein jajohtajakin tuntui keskittyvän enemmän hengenluontiin kuin virppasettiinsä. Eikä juonut reissun aikana kuin yhden lonkeron. Edellisen päivän ryhmä oli onnistunut napsimaan 8 kalaa päivänsä aikana, joten odotukset olivat aamulla melko korkealla. Innokkaimmat hääräsivät puskissa otsalampun kanssa jo ennen päivän valkenemista . Mutta niinhän siinä “taas” kävi, että odotusten ollessa korkealla palataan nopeasti maan pinnalle. Ensimmäisestä päivästä suurin osa kului ilman mitään kontakteja koko ryhmällä. Vasta illan tunteina muutama lohi hyväksyi ryhmän pyydöt, mutta ylös asti ei saatu päätäkään. Eli fishventuresin syyskeikkojen ekat sotapoliisit(MP) olivat tosiasia. Peilaten seuraavaan päivään puheenjohtaja totesi lohdutuksen sanat “eikä olleet muuten viimeiset”.

Seuraavaan päivään lähdettiinkin pikkasen matalammalla profiililla ja tulostakin alkoi tulla. Omaan “leiriinsä” aamutuimaan suunnistanut Mansen jäsen (ei mensan) sai kunnian rantauttaa ensimmäisen kalan. Melko köykäisillä kamoilla suoritettu väsytys olikin melkoinen ralli ja fisukin osottautui kunnon pölliksi. Painoa oli kojakille siunaantunut n.13kg. Hetki tämän jälkeen puheenjohtaja nappasi titin ja karkuutti paremman pöllin. Miehen mukaan projekti “sinkkukoukku putkessa” ei ollut syyllinen karkuutukseen. Eikä myöskään niihin puoleen tusinaan muuhun pudotukseen. Näiden kalojen lisäksi päivään mahtui muutama kontakti, mutta ylös eivät suostuneet.

Kaiken kaikkiaan siis melko tahmea keikka, mutta spiritti oli hyvä. Ja jos joku jäsen meinasi painua epätoivon maille nosti retkemme isähahmo hänet kuiville terapeuttisilla lausahduksillaan. Ens vuonna taas….ehkä? ……tai ei voi tietää.

20141012_091048 copy

Tulevat tapahtumat

  • No events.

Tapahtumakalenteri

October 2014
M T W T F S S
 12345
6789101112
13141516171819
20212223242526
2728293031EC

Haku