Archive for December, 2012


21.12.2012

December 21, 2012 kategoriasta Uutiset, Uutisia joelta

Talvi on saapunut Nakkilan lakeuksille ja kalastuskausi alkaa olla monien kohdalla jo ohi. Tai se oli ohi monella jo lokakuun puolella, kun tulvat tekivät joesta kalastuskelvottoman. Pakkasten myötä vesi on kirkastunut ja laskenut 250 kuution paikkeille, joka suosii ennen  kaikkea soutajia. Haastavista oloista huolimatta kovaluonteisimmat ovat löytäneet kaloja ison vesimassan seasta.

Kausi oli kaiken kaikkiaan kohtalainen. Taimenia oli joessa varsin mukavasti, mutta keväällä tulva teki onkimisesta melko haastavaa. Virtaamat laskivat vasta kesäkuun puolella, joten taimenkausi jäi melko vaisuksi. Lohikausi oli erittäin lupaava, vaikka saalismäärä ei kivunnutkaan merkittäviin lukemiin loppukauden jäätyä kokonaan väliin. Lähes jokainen, joka ahkerammin kävi lohta yrittämässä, sai kalan siimansa päähän, joten kalaa oli joessa melko hyvin. Huhujen mukaan joillakin saattoi karata jopa kymmenen kalaa perättäin ennen kuin lohi pysyi kiinni haaviin asti. Pari vuotta takaisin pelkkä tärppi oli jo kova juttu lohenpyynnissä. Suunta on nyt toista vuotta positiivinen, joten ensi vuodelle voidaan odottaa jälleen hyvää lohikautta. Mikäli virtaamat pysyvät tällä tasolla on talviongintaan hyvät mahdollisuudet, sillä joki pysyy auki ison virtaaman avulla.

Nakkilan seudun koskikalastajat Ry toivottaa hyvää ja rauhallista joulua sekä hyvää uutta vuotta 2013.

Tulevat tapahtumat

  • No events.

Tapahtumakalenteri

December 2012
M T W T F S S
 12
3456789
10111213141516
17181920212223
24252627282930
31EC

Haku